Kivitalon rakentaminen

Edelleen päivitellään vanhoja toimia.

Talossamme on paljon kosteatiloja ja tiloja, joissa lattialle tulee lattiakaivo ja laatat.  Tällaisissa tiloissa on lattialle laitettava vesieristys ja tarpeen mukaan myös seinät tulee suojata kosteudelta.

Tämä työ on kokonaisuudessaan valtava, joten varsinkin teetetyissä taloissa kosteatilojen määrä nostaa varmasti talon hintaa huomattavasti.  Meillä on yläkerrassa kaksi kylpyhuonetta ja alakerrassa WC, kodinhoitohuone ja isot saunatilat.  Näissä kaikissa kolmessa huoneessa jouduimme hiomaan lattiasta aikanaan liimapinnan (joka siis tulee lattiavalussa automaattisesti) pois, jotta kosteuseriste kiinnittyy siihen hyvin.  Julia teki tämän viime kesänä.

Betonilattiaan kosteuseristeen tekeminen on sikäli työlästä, että lattia on ensin hiottava. Tämä tehtiin meillä aikoja sitten, mutta valtava työmäärä oli vielä tässäkin vaiheessa tuoreessa muistissa - käsihiomakone täristi koko kropan ihan makaroonille.  Hommasta tulee niin paljon pölyä, että se kannattaa tehdä ennen sisäpintojen tasausta ja kattoja.

Hiottuun lattiaan laitettiin siihen ns. Primer-aine, jolla pohjustettiin kosteuseristeen kiinnitys.  Primer on keltaista vedenomaista litkua, joka levitellään ihan pensselillä ja telalla joka paikkaan.  Tämä siis ehkäisee sitä, että lattian betoni huokoisena imee kosteuden itseensä, sillä jos näin käy, saattaa kosteuseriste ja sen päällä olevat laatat irrota yhtenä isona levynä lattiasta/seinästä. 

Sama hionta-Primer-vesieriste-show jouduttiin tekemään myös kodinhoitohuoneeseen ja vessaan alakerrassa.  Näiden osalta tosin vain lattiaan ja kymmenen senttiä lattian rajasta, jolloin lattia voi rauhassa kastua.

Muutoin jaottelimme kosteuseristyksen niin, että suihkujen lähelle (kaikkialle, minne vesi teoriassa yltää roiskumaan) laitoimme kunnon vesieristyksen ja muualle kosteiden tilojen seiniin kosteussulun.  Jälkimmäinen on kevyempi käsittely, joka lähinnä estää ilmassa olevan kosteuden imeytymisen seinärakenteisiin.  Hyvin tehty laatoitus ja saumauskin kyllä pitää kosteuden poissa rakenteista, mutta hyvä on tehdä varman päälle.

Kosteussulku tehtiin siihen tarkoitetulla aineella, joka on väritöntä vedenomaista litkua.  Tämänkin levitettiin telalla seinälle.

Vesieristys on taas sinistä töhnää, jota levitimme joka paikkaan pensselillä.  Tämä on periaatteessa helppoa hommaa, mutta siinä on kaksi hankaluutta.  Ensimmäinen liittyy kerrospaksuuteen - Riittävä paksuus saavutetaan vasta useiden levityskertojen jälkeen.  Tätä kerrospaksuutta voi mitata koepalalla tai sitten sen voi arvioida laskemalla menekistä ja pinta-alasta.

Toinen ongelma liittyy kaikkiin kulmiin ja reunoihin.  Koska vesi erityisesti on hankala, jos se pääsee lattian ja seinän tai muusta vastaavasta välistä rakenteiden sisään, tulee näiden kulmien kohdalla kalvon yhtenäisyys varmistaa.  Kosteuseristekin menee väleihin herkästi ja siksi pelkkä levitys jättää kulmiin herkästi reikiä.

Tämän vuoksi levitimme kaikkialla lattian ja seinän rajapintoihin, kaikkiin kulmiin kattoon asti ja edelleen katon ja seinän rajoihin kulmavahvikenauhan.  Tämä kangasnauha ei sinällään omaa mitään muuta virkaa kuin sen, että kosteuseristettä siihen levittäessä se pitää eristeen paikallaan ja varmistaa siten sen yhtenäisyyden.  Kulmavahvikenauha kiinnityy rakenteisiin vesieriteellä. Nauha asetetaan paikalleen ja vedetään mömmö päälle - jolloin se asettuu automaattisesti aloilleen.

Kylpyhuonetiloja tahdoimm elävöittää penkeillä ja hyllyillä.  Näitä on helppo muurailla kahitiilistä.  Kahitiileen on myös helppo laittaa kosteuseriste päälle - edelleen kuitenkin niin, että muistaa laittaa kulmavahvikenauhat rajapintoihin, ettei vesi pääse näiden rakennelmien sisään.

Kuten jo mainitsimme, on kosteatilat kaikkine eristyksineen, pönttöineen ja suihkuineen, vesiputkivetoineen ja laatoituksineen valtava kokonaisuus ja jos uutta taloa pohtii, kannattaa näiden tilojen koko ja määrä miettiä tarkkaan sillä niissä palaa tosissaan euroja.  Suurin tekijä on tietenkin työ, joka meillä meni tässä urakassa käytännössä kokonaan Julian harteille.  Vaikka konevuokraamon miehet eivät tätä uskoneetkaan, niin koko hionnan, eristykset ja kaikki teki meillä yksi naishenkilö.

Aineet ovat myös aika kalliita, joten sekin tuo kuluja.  Sama on laattojen kanssa, jotka ovat sekä kalliita että työläitä.  Näistä kuitenkin tuonnempana lisää.

Samaan aikaan, kun Julia tekin kosteatiloja, Ossi mittaili spotteja kattoon.  Sähkönvetovaiheessa spottien sähköt oli viety katossa suunnilleen paikalleen.  Tämän jälkeen kattolevyt oli asennettu ja roiskekatto tehty.  Nyt alkoi jännittävä vaihe - spoteille piti tehdä reiät ja toivoa, että johdot löytyvät vielä katosta.

Spotteja tuli kymmeniä molempiin kerroksiin.  Näissä oli kaksi haastetta - saada mitattua spotit suoriin riveihin kattoon ja toisaalta porata ne nätisti tasan oikeasta kohdasta, ettei rivit näytä kieroilta.

Ensimmäisen kohdalla toimimme niin, että vedimme kahdella tai kolmella mittauspisteellä kattoon linjanaruja ristiin rastiin ja teimme merkinnät narujen risteyskohtiin.  Tämä tapa oli erittäin hidas ja työläs, mutta sen avulla saimme ainakin nätit rivit ja ristikot spoteilla aikaiseksi.

Merkinnän jälkeen teimme 75mm poralla kattoon reikiä ja aloimme kaivella johtoja katosta.  Paria poikkeusta lukuun ottamatta johdot löytyivät vaivatta.  Näissä poikkeuksissa oli irrotettava hukkaan joutunut johdonpätkä siitä toisestakin päästä ja vedettävä katossa uusi veto jousen avulle reiästä toiseen.  Tämä ei todella ollut mukavaa touhua, joten onneksi näitä kohtia ei ollut montaa.

Toinen ongelma tuli siitä, että kahdessa kohdassa spotti osui lopulta lankuista tehtyjen tukirakenteiden kohdalle.  Näissä lankkuja oli porattava alhaalta melkoisella voimalla, jolloin riski rikkoa katto kasvoi suureksi.  Tästä selvittiin kuitenkin vähäisin vahingoin.

Yläkerrassa, jossa oli spoteille asennettu palosuojakuvut, homma meni paremmin, koska kupu varmisti sen, että johdot oli helppo löytää.  Kuvut oli aikanaan työläs asentaa, mutta tässä vaiheessa niistä oli iloa.

Lopulta johdot löytyi katosta kuten pitikin ja niihin oli helppo asentaa spotit kiinni.

Tässä vielä kuvia:

Alakerran WC:n vesieristys valmis

Kodinhoitohuoneen vesieristys valmis

Saunatilojen vesieristystä

Yläkerran kylpyhuone

Huh! Kylpyhuoneita riittää!  Makuuhuoneemme yhteydessä oleva kylpyhuone vesieristetty

Keittiön lattialle levitettiin praimer, koska se laatoitettiin myöhemmin. Vesipisteen ympärille tehtiin myös kunnollinen vesieristys

Makuuhuoneen katosta on kulku yläpohjaan. Luukku eristettiin

Spotin johto löytyy sittenkin! 

Takkahuoneen kattovalaistus muodostuu (myös kodinhoitohuoneen kaapistot tuli tässä vaiheessa - vähän meinasi olla ahdasta...)

Spottisarjat kytkettiin rinnan, joten syöttö jatkettiin aina spotilta toiselle

Meille tuli pyöreät kromiset spotit. Spotti piilotti sähköjohdot mukavasti

Keittiönkin kaapistot tulivat - alkoi olla laatoituksella kiire!

Jos olisimme odottaneet seinäjupakan valmistumista tumput suorina, emme olisi saaneet taloa asumiskuntoon missään säädyllisessä aikataulussa.  Siksi aloimme tekemään erilaisia työvaiheita, jotka eivät tarvinneet varsinaisesti valmiita seiniä tai häirinneet niiden siistimistä.

Portaiksi olimme jo aikaa valinneet valetut/betoniset portaat.  Tämä siksi, että ne sopivat hyvin moderniin kivitaloon ja ovat toisaalta helppohoitoiset eivätkä narise.  Pohdimme aikanamme, otammeko valmiit elementtiportaat, mutta ensinnäkin 120cm leveiden isojen portaiden hinta oli huima.  Lisäksi niiden asentaminen olisi vaatinut nosturia ja hyvää ajoitusta muiden työvaiheiden keskellä.  Näistä syistä johtuen päätimme tehdä portaat paikallaan valaen.

Tämä oli yksi mielenkiintoisimmista projekteista koko talossa.  Portaiden tekeminen aloitettiin muotin suunnittelulla.  Allekirjoittanut yritti hahmotella paperille rakennepiirustusten mukaiset portaat tuottavan suunnitelman muotista.  Aloitimme rakentamalla liuskat, jotka toimisivat portaiden alapintana.  Tämän jälkeen laskimme tarvittavan nousun ja kulmat niin, että portaat olisivat tasapaksut kautta linjan.  Tällä tarkoitan siis sitä, että keskitasanteen 19cm paksuus on myös portaan nousema yhdellä askelmalla ja portaiden suunnan kanssa suorakulmaan vedetyn halkaisijan paksuus porrastasanteen lopussa - eli porraskuvion ohuimmassa kohdassa.

19cm nousema tuli jakamalla koko nousema portaiden määrällä.  Portaiden määrä taas tuli jakamalla keskitasanteen ja portaan alun poikkimatka sopivaksi katsomallamme siirtymällä - jonka olimme kopioineet jostain valmisportaasta olemaan 27cm.  

Kaikessa tekemisessä oli huomioitava vielä se, että tuennat vaativat paksun muotin, joten aloimme aina rakentaa muottia kakkosnelosen verran liian alhaalta.  Tämän jälkeen teimme liuskapohjan kakkosnelosista ja tuimme sen lattiaa vasten metrin välein olevilla pystykakkosnelosilla.  Näiden tuen jaoimme sitten koko riveille poikittaisella lankulla.  Ajattelimme, että muotti on tuettava joka kohdasta äärettömän tiukasti, ettei se vain petä tai veny yhtään valussa.

Liuskan päälle laitoimme sitten jälkeä siistimään halvinta mahdollista kovalevyä (ei siis vaneria, jota esim. siltatyömailla käytetään, sillä se maksaa tosi paljon).  Viiden euron ohkainen kovalevy toimi tässä ihan hyvin.  Myös sivukuvioinnin teimme kakkosnelosista ja päälystimme samalla kovalevyllä.  Porrasaskelmien etureunat teimme laudasta, mutta laitoimme niihin yhden poikittaisasentoisen kakkosnelosen päälle estämään painetta kääntämästä niitä käyräksi.

Tällä tavoin rakentelimme muotin ja aloimme raudoituksen.  Rakennekuvien mukaisesti raudoitimme ensin alaliuskat kymmenmillisellä harjateräksellä kymmenen sentin välein ja sidoimme sitten tähän ”kalterimuodostelmaan” porrasraudat kasimillisestä teräksestä.  Porrasraudat vahvistettiin vielä poikittaisilla kymmenmillisillä raudoilla muutamasta kohdasta.  Tasanteelle teimme kaksi kerrosta verkkoa - alemman kympistä ja ylemmän kasista.  Emme käyttäneet valmiita verkkoja, vaan surruutimme ihan käsipelillä harjateräksestä, jota oli jäänyt autotallin katolle makaamaan.

Kaikki raudoitukset kiinnitettiin seiniin.  Liuskojen kohdalla porasimme väliseinien kantaviin kohtiin (saumakohdat, kivien keskikohdat) syviä reikiä ja päätyseinän umpibetoniseen seinään porasimme verkon jokaisen poikkiraudan kohdalta liitynnän seinään.  Näin raudoitus kiinnittyi seiniin ainakin sadasta kohtaa.  Tämä piti aina seinän puoleisen osan raudoituksesta irti muotista - toisella reunalla käytimme muovisia paloja.  Pidimme huolen, että harjateräs ei ole missään kohdassa viittä senttiä lähempänä ylä-, ala- tai sivureunaa.  Tämän pitäisi estää korroosion pääseminen niihin, sillä tällä tavoin ajan hammas lopulta murentaisi hienon portaamme.

Viimeinen vaihe oli tukeminen.  Sen verran oli valuja jo tehty, että oli tullut näppituntuma betonin hurjasta voimasta.  Siksi tuimme portaiden etulevyt pitkillä lankuilla kantaviin seiniin.  Proppasimme siis seinälle pystyyn lankun ja siitä poikittain lankut aina portaan keskikohdassa olevaan poikittaiseen kakkosneloseen.  Pelkäsimme siis portaiden muuten menevän paineesta käyräksi.

Sivusuunnassa tuimme pystyssä olevat tukirakenteet vahvasti poikkilankuilla seiniin, ettei muotti prakaisi sivuttain ja kääntäisi reunapintaa vinoksi tai pahimmassa tapauksessa valuttaisi 17 tuhatta kiloa betonia alakerran lattialle.  Etulevyt olimme taas kiinnittäneet roikkuvilla lankuilla paikalleen, sillä emme viitsineet propata jokaisen portaan kohdalle tukipuuta.  Tämä ensinnä siksi, ettei väliseiniin ollut helppo propata mitään ja toisaalta siksi, että emme halunneet rei’ittää koko seinää, sillä kaikki tehdyt reiät piti jälkikäteen tukkia ja alue siistiä ja maalata.

Roikkuvat kakkosneloset piti muodossaan kaksi eri kulmassa olevaa tukilankkua, jotka kiinnitettiin jokaiseen pystypuuhun.

Lopulta valmistimme portaille kannet, jotta välttyisimme siltä, että portaiden noustessa alimmista yksiköistä alkaisi paineen vuoksi nousta betonia yli.  Tämä oli myös siksi tarpeellista, että tahdoimme kustannussyistä ehdottomasti valaa portaat kerralla.  Kansia varten rakensimme vielä rakenteet, joiden avulla pystyimme aina valaessa lyömään kiilalla kannen paikalleen ja jatkamaan ylöspäin.

Tämän rakentamisen jälkeen voin vannoa, että porraskuilumme oli niin täynnä joka suuntaan sojoittavia kakkosnelosia, ettei siitä ottanut enää kukaan selvää, mikä minkäkin tarkoitus oli.  Mutta suunnitelma toimi, eikä meillä ei ollut valamisessa mitään ongelmaa. Etenimme aina kaksi porrasta kerrallaan, sen jälkeen oli pakko laittaa kannet päälle tai löysähkönä tullut betoni olisi alkanut nousta pois muotista.  Valu tehtiin kerralla ja ilman kommervenkkejä.

Lopputulos on, vaikka itse sanonkin, hieno - Kustannukset pienet ja itsetyytyväisyyden määrä suuri ;-).

Mainittakoon vielä tästä valusta sen verran, että teimme samalla alakerran vessaan yhden betonitason, jonka muotitimme ja raudoitimme jota kuinkin samalla periaatteella kuin portaat.  Tähän tasoon jätimme muutaman muoviputken sisään, joita käytämme myöhemmin putkien läpivientiin, jotta saamme tasolle altaan ja hanan.  Normaalisti tällaiset tasot tehdään sisustusbetonilla, mutta meni se näinkin.

Ja viimeiseksi - vaikka muoto saatiin näin aika hyväksi, teimme vielä pari viikkoa myöhemmin tasausvalut vaaterointibetonilla.  Eli sekasimme lähes vesimäisen löysää vaateri+ -betonia ja proppasimme tason ja portaiden reunaan muottilaudat, jotka tulivat muutaman millin raakavaletun pintatason yläpuolelle.  Tällä tavoin saimme yläpinnat sitten aivan vaateriin ja näteiksi.

Portaiden kuivuessa niistä alettiin purkamaan pikkuhiljaa tukilankutuksia ja ne alkoivat toimimaan portaina.  Näin saimme myös raahattua yläkertaan raskaita koneita, kuten yläpohjan villoitukseen tarvittavan ekovillakoneen.  Tämän saimme lainaksi rautakaupasta, kun ostimme yläpohjan puhallusvillat heiltä.

Teimmekin portaiden kuivumista odotellessa yläpohjan villoituksen, joka on muuten sellaisia työvaiheita, jotka kannattaa ehdottomasti tehdä itse.  Kyselimme vähän kustannuksia hommasta teetettynä ja arvioisin, että tonnista pariin tonniin säästää sillä, kun viikonlopun verran yksi murtaa talon puolella villapaalia puukolla pienemmiksi paloiksi koneeseen, joka sitten paineella puskee sitä letkun läpi ullakolle, jossa toinen henkilö vastaavasti ampuu sen paikoilleen.

Pölyä tästä syntyy - eli jos on mahdollista, kannatta kone pitää ulkona.  Meillä ei ollut, joten toimme sen yläkertaan, mutta veimme sen kylpyhuoneeseen, jota ei oltu vielä laatoitettu ja suljimme kaikki yhteydet muuhun taloon muovilla tiukseti.

Ja hengityssuojat ja silmälasit - välttämättömät.

Tästä hommasta emme valitettavasti ottaneet kuvia, mutta eipä se todella tämän monimutkaisempaa ollut.  Kun tätä alkaa tekemään, sen oppii muutamassa minuutissa.

Tässä vielä kuitenkin kuvia portaiden tekemisestä:

Pohjaliuskaa

Pohjaliuska ja alatuennat valmiina

Porraskuvio alkaa hahmottumaan

Sivukuvio ja kovalevypinnoite

Etulevyt, roikutuskiinnitys ja pullistuksen estävät lankut

Valmiit rappuset

Kuten huomaatte seinien tasoittelu jatkui edelleen...

Alakerran WC:n taso - laatoitettiin myöhemmin

Kuten tarkkasilmäisimmät lukijat ovat huomanneet, olemme tehneet tässä projektissa aika paljon itse.  Käytännössä ulkoistimme lattiavalut ja nyt sitten toisena hommana sisäseinien tasaukset.

Tähän työnjakoon päädyimme keskustellessamme eri ammattilaisten, kuten mm. vastaavan mestarimme, kanssa.  Lattiavaluissa pelotti kaadot, seinän tasauksessa tasainen jälki ja urakan suuruus.  Ajattelimme, että itse tekemällä hommaan menee monta kuukautta ja teettämällä se on valmis parissa viikossa.

Kilpailutimme erilaisia kokonaisuuksia.  Minimissään halusimme ulkoistaa seinien tasauksen siihen kuntoon, että voimme vetää itse pohjamaalit ja pintamaalit päälle.  Toisena vaihtoehtona oli sitten se, että porukka tekee myös pohjamaalauksen ja viimeisenä kokonaisuutena sitten ”avaimet käteen” koko homma.  Joka tapauksessa tahdoimme, että porukka tekee roiskekaton.

Talomme kohdalla ensimmäisen kokonaisuuden hinta oli runsaan kymppitonnin ja viimeisen jo yli kaksikymmentä - joten köyhällä tuli raja vastaan ja päädyimme minimoimaan tässäkin tapauksessa ulkoisen avun.

Lopulta teimme sopimuksen luotettavimman oloisen porukan kanssa, MT Pintapalvelu Oy:n, jolla näytti luottotiedot olevan kunnossa ja osakeyhtiömuotoinen yritys, jolla oli pitkä moitteettoman oloinen historia.  Lisäksi miehet tulivat aina näyttövaiheessa sovitun mukaisesti paikalle ja kaikki oli luotettavan oloista.

Sovimme, että he tekevät pinnoitteet 3mm tarkkuuteen ja me hienotasaamme seinät ja vedämme maalit päälle.  Lisäksi lupasimme ottaa aluksi kaikki isot valuista ja muista johtuneet ”ulokkeet” yms. pois.  Tämän jälkeen lupasimme olla kaksi viikkoa pois tieltä.

Miehet aloittivat homman elokuun alkupuolella ja valmista piti olla parissa viikossa.  Ensin kattolevyjen saumat teipattiin, seinissä kohdat, joissa materiaali vaihtui toiseksi (levy-kivi, seinäkivi-sisäseinäkivi etc.) verkotettiin ja sitten vedettiin pohjatasoitteet ruiskulla seiniin.  Tässä vaiheessa talo näytti tasaisen harmaalta.

Kosteatilat, joihin tuli myöhemmin sitten vesieristeet ja laatat seiniin (kuten saunatilat ja kypyhuone) jätettiin tähän kuosiin.  Aikaisemmin yläkerran kylpyhuoneisiin oli tehty kumpaankin yksi levyseinä, jotta muuratun ja lopullisen seinän väliin saatiin 25cm tyhjä tila.  Tätä tilaa pitkin vietiin kaikki putket katolle ja toisaalta viemärit alas.  Tämä sisäänviety seinä toteutettiin proppaamalla kakkoskakkoset seiniin ja rakentamalla niiden varaan kehikko, johon sitten ruuvattiin kosteatilaan tarkoitetut kipsilevyt.  Pohjatasoite vedettiin sitten suoraan kiviseiniin ja tähän kipsilevyyn.

Muiden tilojen osalta hommaa jatkettiin välitasoitteella, ja kattojen kohdalla ruiskutettiin roiskekatto valmiiksi saakka.  Tässä vaiheessa talo oli valkoinen ja tasainen ja näytti ensimmäistä kertaa oikeasti talolta eikä raksalta.  Olo oli hyvä.

Aloimme kuitenkin vähän ihmetellä, kun seinissä oli sellaista kumpuilua siellä täällä ja kyselimme vähän tekijäporukalta, että oliko syytä huolestua.  Jatkuvasti saimme vastaukseksi, että ei hätää, kyllä se sitten tasoittuu.  Sovimme lisäksi, että heti viimeisen pinnan jälkeen aletaan vetämään pohjamaalia pintaan ennen viimeistelyjä, jotta viimeistelyssä käytettävää LF-tasoitetta hioessa emme hioisi seinään reikiä.

Näin teimme vähän ristiin ja rastiin hommia, ja ehdimme pohjamaalata koko talon.  Tämän jälkeen hienosäädimme seiniä ja aloitimme pintamaalauksen, kunnes havaitsimme isoa seinää tehdessämme, että se kumpuilee edelleen.  Sitten erään elokuun lopun illan päätteeksi otimme vatupassin kauniiseen käteen ja havaitsimme, että seinissä oli karseita tasaisuuseroja - vaikka tämä pitkällä passilla kumpuilun havaitseminen/poistaminen oli kuulunut selkeästi sopimukseemme.  Näytti siltä, että paljon hommia ottaneet ammattilaisemme olivat tehneet lopun vähän turhan kiireellä.

Soitimme paikalle porukan vetäjän ja hän ei aluksi uskonut sanojamme.  Kun löin sitten passin olohuoneen seinään ja mittanauhalla näytin melkein kahden sentin tasoerot useasta kohdasta 180cm passin matkalla, oli hänenkin pakko myöntää, että ei tämä nyt ihan putkeen mennyt. 

No, positiivisena asiana pitää mainita, että palveluntarjoaja kyllä otti asiakseen tämän korjauksen ja palkkasi omaan piikkiinsä ammattimaalarin tasaamaan seinät uudelleen ja sitten tekemään viimeistelytasaukset perään.  Tämä ammattimies olikin selkeästi taitava ja sai seinät paljon parempaan kuosiin.  Paikkapaikoin hän kuitenkin sanoi, että tarvittaisiin niin paksu kerros tasausaineita, että paljon halvemmaksi tulisi repiä koko seinä alas ja aloittaa alusta.  Tässä vaiheessa alkoi kireyttä olla ilmassa, sillä meillä oli aikataulu jo nyt melkein kaksi kuukautta pielessä ja toisaalta kustannukset alkoivat tulla urakkaporukalle niin kalliiksi, että heillä alkoi loppua tahto tulla vastaan.

Lopulta päädyimme laimeaan kompromissiin, jossa seinät tasattiin niin hyvin kuin mahdollista ja ne seinät, joiden läheisyyteen tuli spottivaloja tehtiin erikseen vielä kerran.  Tällä tavoin saimme seinät melko hyviksi, mutta ikävä kyllä kun luonnonvalo niihin osuu oikeassa kulmassa tai kun tiettyjen seinien kohdalla spottivalot kääntää päälle ja suuntaa seiniin huomaa niissä pieniä kumpuja.  Kokonaisuudessaan seinät ovat kuitenkin sen verran siistit, että ei tätä juuri kukaan kylässä käynyt ole kyllä huomannut ennen kuin on tämä tarina kerrottu.

Tässä asiassa olisi pitänyt olla varmaan kovempi, mutta se olisi tarkoittanut kuukausien oikeustaistelua ja suoraan sanottuna meiltä loppui tässä kohtaa voimat. 

Maalauksesta sitten sen verran, että pohjamaalina käytimme Tikkurilan Sirpolast 2 maalia.  Pohjamaalauksen jälkeen vedimme sitten pahimmat kohdat vielä LF-tasoitteella uusiksi, hioimme ja maalasimme pohjat vielä päälle.  Varsinkin ikkunoiden kulmia tasoiteltiin useita kertoja.  Kaikkiin kulmiin (seinien ja seinän ja katon rajaan) vedimme valkoiset akryylit ja sitten aloimme vetää pintaa erikoisvalkoisella Tikkurilan LUMI-maalilla.  Tätä vedimme seiniin kaksi kerrosta. Tikkurilan LUMI on säihkyvän valkoista täysin mattapintaista maalia - todella upea valkoinen! 

Maalia meni melkein kaksi kertaa niin paljon kuin mitä purkin kyljessä sanottiin - eli sen verran luotettavia olivat ne arviot.  Keittiön ja kylpyhuoneiden katto tehtiin tasaisena maalaten (eli ei siis roiskekattoa), koska kosteassa tilassa ei roiskekatto kestä ja keittiössä rasva ja muu voi sotkea sen niin ikävän näköiseksi.  Näissä kohteissa käytimme maalina himmeää valkoista, jotta katto ei ”kiiltele” ja siinä ei näy sitten mahdollinen lika niin helposti.

Lopulta urakka saatiin kunnialla maaliin ja talo alkoi todella näyttää talolta.  Aikataulu petti melkein kolmella kuukaudella.  Budjetti monella tuhannella (vaikka kyllä saimme lopulta urakastakin vähän anteeksi).  Hermot melkein meni.  Mutta olisihan se ollut vähän liian hienoa, jos yhtään tällaista katastrofia ei olisi tämän projektin aikana käynyt. 

Tässä vielä kuvia:

Seinien ja kattojen tasoitukset alkoivat alakerrasta - kuva otettu takkahuoneesta eteiseen.

Alakerran makuuhuone

Ossi rälläköi/piikkaa suurimpia epätasaisuuksia seinästä

Takkahuonetta

Yläkerran käytävä tasoitettu ja röpelökatto tehty

Yläkerran WC:n levytetty seinä - seinän sisässä ilmastointiputkia ja seinäpöntön koneisto

Pohjamaalausta

Vaikka viimesyksy oli kieltämättä rankkaa aikaa, niin laulu ei loppunut! :D

Ege-isä viimeistelemässä nurkkia

Ulko-ovi petsattiin pariin kertaan tiikkiöljyllä

Hei taas lukijat... talo alkaa olla sisätiloiltaan valmis, ja täällä on asuttu joulusta saakka.  Mutta uuden työn ja rakennuskiireiden vuoksi blogi on jäänyt ikävä kyllä vähän jalkoihin.  Yritämme nyt takautuvasti kirjata viimeisen puolen vuoden tapahtumat tänne.

Käydään nyt ensin läpi putkien piilotukset - joita tällaisessa omakotitalossa riittääkin uskomattoman paljon.  Aikaisemmin olikin puhetta vesiputkituksista ja kuinka jouduimme railottamaan ne betoniseinään.  Näiden putkien piilottamisessa (railojen täyttämisessä) käytimme massana Baumit66-nimistä tasoitetta joka oli erinomaista kyseiseen hommaan.  Se on välittömästi sitkoa ja sillä voidaan tehdä tuollainen korkea täyttö melko vaivattomasti.

Vesiputkien kohdalla suurin haaste oli hanakulmarasioiden asennus.  Ensinnä rasiat kiinnitti putkiin kiinni putkimies.  Tämän jälkeen ne piti saada vaateriin ja tasan 15cm päähän toisistaan.  Edelleen ne piti saada samalle syvyydelle keskenään, sekä suoraan.  Muutoin ei kuulemma onnistu suihkusekoittajien kiinnitys mitenkään.

Tähän hommaan lainasimme asennusrautoja, joiden avulla saatiin säädettyä hanakulmarasioiden syvyys ja laittamalla rauta vaateriin varmistettiin kulmarasioiden korkeus.  Homma oli kivitaloon ja railoihin erittäin hankala tehdä, mutta onnistui kuitenkin lopulta.  Puutalossa ko. raudat ovat varmasti paljon helpompia käyttää.  Kivitalossa railon on oltava tarpeeksi syvä ja iso - kuitenkin niin, että raudan saa vielä propattua hallitusti kiinni reiän ympärille.

Teimme myös yläkerran vessoihin seinäpöntöt.  LVI-miehen suosituksesta käytimme Geberin koneikkoja, koska ne ovat helppoja asentaa ja kestäviä.  No, ei ole.  Syy ei varmaan ole nimenomaan Geberin, mutta seinävessa on uskomattoman työläs ja kallis kokonaisuus.  Ensin pöntön taaksen on tehtävä vesieristetty ”laatikko”, jonka sisään pönttökoneikko asennetaan.  Pönttökoneikon saaminen tiukasti kiviseiniin vaati kekseliäisyyttä, sillä ympäröiviin seiniin oli propattava jos jonkinlaista kakkosnelosta, joihin sitten koneikko kiinnitettiin pulteilla.  Periaatteessa ne voidaan propata myös lattiaan, mutta vaikka olimme jättäneet teoriassa lattialämmitysputkituksen tekemättä pönttöjen kohdalle, emme uskaltaneet lähteä poraamaan lattiasta läpi.

Alakerran lattiapönttö oli paljon simppelimpi.  Lattiasta tuleva putki katkaistiin sopivaan korkoon, laitettiin valkoinen sovituspala viemäriputken päälle ja nostettiin pönttö paikalleen.  Tämän jälkeen se kiinnitettiin silikonilla lattiaan kiinni.  Putkimiehen pitää tosin taivuttaa tällaiseen pönttöön metalliputkesta syöttöputki, jota ei oikein voi itse asentaa.

Ilmastointipuolella veimme paksut puhtaan ilman otto- ja jäteilman poistoputket ullakolle ja siitä jäteilma katosta läpi ja ottoputki takaseinästä läpi.  Homma oli suhteellisen yksinkertaista, mutta erittäin ikävää.  Ullakolla kaikki putket piti tiiviisti eristää, jotta ne eivät ”hikoile” vettä kun niiden sisällä oleva kylmä/lämmin ilma kohtaa putken toisella puolella olevan eri lämpötilan.

Tämän lisäksi veimme viemärijärjestelmän ilmausputket ullakolle, yhdistimme ne ja veimme katosta läpi - jotta vessan vetämiseen tarvittava tyhjiö voidaan synnyttää.  Eli vessan vetämisessä järjestelmästä pusketaan ilmaa katolle ja paikallinen tyhjiö imuroi jätökset putkistoon.  Myös viemärin ilmausputki tuli eristää ullakolla.

Keittiöstä piti viedä liesituulettimelta putki katolle.  Tämä oli normaalia 160mm ilmastointikanavaa, joka kuitenkin piti palovilloittaa ullakolla turvallisuussyistä.  Palovillat, samoin kuin tavalliset villat ilmastointiputkissa, kiinnitimme putkiin kuorituilla sähköjohdoilla, joita lojui vielä alakerrassa.

Läpivienneissä käytimme siihen tarkoitettuja valmissarjoja.  Putket ohjattiin ensin keskelle kattopeltiä, jotta saumakohtia ei tarvitsisi alkaa katkomaan.  Pellin keskelle tehtiin ohjeiden mukainen reikä ja sama tehtiin aluskatteelle.  Aluskatteeseen kiinnitettiin muovinen vahvike, joka ruuvattiin katon laudoitukseen kiinni.  Näin aluskatteeseen mahdollisesti tuleva vesi ei valu avauksesta ullakolle.

Peltikaton reikä tiivistettiin kumisovittimella, joka tiivistettiin sitten silikonilla.  Tätä varten leikatun reiän ympärille aluskatteen ja pellin väliin piti kiinnittää lautoja tukemaan kumisovittimen kiinnittämistä.  Kumisoviitimeen kiinnitettiin muovinen läpivientimekanismi ja tuleva putki kiinnitettiin lopuksi katosta törröttävään pömpeliin ja liitokset tiivistettiin.

Piisin tekemisestä emme ole tainneet kirjoittaa mitään - mutta se ei ollutkaan hirmuinen urakka.  Tilasimme valmispiisin (Schiedel) Uunisepiltä ja sen nostaminen ullakkokorkeuteen vei yhden työpäivän.  Piisi koostui sisäputkesta (keraaminen), välieristeestä (villaa) ja ulkopinnasta (kevytsoraharkkoa).  Sisäputken pätkät kiinnitettiin toisiinsa tulilaastilla ja ulkopinta ohutsaumalaastilla.  Väliin tungettiin valmiita villapaloja - Uuniseppien ohjeilla homma oli melko simppeliä.

Myös piisi vietiin katolle.  Piisi nostettiin metrin verran katon yläpuolelle ja asennettiin pellityssarja päälle.  Pellityssarja tuli Uunisepiltä ja oli helppo laittaa paikalleen.  Peltejä jatkettiin katon harjalle saakka, jolloin valuva vesi ei koskaan kohtaa saumaa, josta se voi mennä sisään.  Lisätiivistys hoidettiin massalla.

Piisiin tehtiin vielä vahvikeraudoitukset, jokta lähtivät liikkeelle muutama kymmentä senttiä kattopinnan alta.  Kulmissa oleviin reikiin laitettiin villatupot estämään rautojen putoaminen lattiaan.  Sitten reiät täytettiin betonilla ja upotettiin lopulta harjateräs perään.  Tämä vahvistaa piisiä.

Ullakolla piisin ympärille piti laittaa palovillaa säädösten mukaisesti.  Palovilla asennettiin samalla tavalla kuin ilmastointiputkissa, eli villa päälle ja sähköjohdolla kiinni.

Tässä taas myös kuvia:

Vesiputket ja hanakulmarasiat kiinnitetty

Lähikuvaa hanakulmarasiasta kiinnitysraudassa

Railot peitetty Baumit66:lla

Huonosti tuli kuvattua seinäpöntön tekoa, mutta tässä lopputulos!

Etualalla viemärin ilmausputki taustalla poistoilman läpivienti katolle

Läpivienti katolle

Viemärin ilmausputken vaateriutta tarkistellaan. Etualalla poistoilman läpivienti.

Liesituulettimen läpivienti

Piisin tekoa yläpohjassa

Piisin läpivienti ja jatkaminen katolle

Tiivistyskumin asennusta piisin läpivientiin

Tonttimme profiili muodostui haasteelliseksi sen jälkeen kun viime keväänä jouduimme jättämään talon perustuskorkeuden metrin verran suunniteltua ylemmäs, jotta kallion ampumiselta vältyttäisiin.  Tämä johti siihen, että talo törrötti mäellä melko korkean näköisenä ja joku taisikin jo leukailla meille viime syksynä, että ”teitte siihen sitten kirkon”.

Edellä mainitusta syystä tämän vuoden maantäyttö sisälsi haasteita, sillä talo oli upotettava rinteeseen ja se tarkoitti käytännössä sitä, että maatäyttöä tuli ajaa etupihan puolelle kaksi ja takapihan puolelle melkein viisi metriä - ottaen tietenkin loppu pihamaa huomioon siten, että keskelle pihaa ei syntyisi mitään älytöntä rinnettä.

Aluksi talon ympärille tehtiin kuitenkin salaojitus.  Tämä alkoi patolevyjen asentamisella.  Patolevyt oli periaatteessa helppo asentaa, mutta koska täyttöjen aikaan emme pystyneet aina olemaan niitä laittamassa, jouduimme varsinkin takapihan puolella laittamaan levyt seinälle jopa neljän metrin korkeuteen.  Tämä ei ollut erityisen helppoa.

Salaojat kaivoimme auki niin, että talon autotallin puoleinen takakulma on korkein kohta ja sen luota aloitimme tiputuksen kohti vastakkaista kulmaa, jonne sijoitimme kokoomakaivon.  Kokoomakaivoon johdamme myös sadevedet rännistä.  Kokoomakaivosta taas vedimme loivalla kaadolla lähes satametrisen sadevesiputken aina Siltaniitynlaidan (talomme editse menevä tie) viereiseen avo-ojaan.

Tämä lisäksi parvekkeiden (ja siis terassien) alta teimme pienet ylimääräiset salaojan pätkät talon kulmalta pääsalaojalinjaan, vaikka tällaista ei oltu piirretty.

Korkeimmalla kohdalla salaojakaivannon pohja oli noin kymmenen senttiä anturan alapinnan alapuolella ja tästä se tippui noin kaksi senttiä metrillä koko matkalla.  Alkukorkeuden määräsi talon takana ollut suuri kivi.  

Tarkastuskaivot laitettiin jokaiseen kulmaan ja lisäksi talon pitkittäisten sivujen keskikohtiin sekä etu- että takapihalle.  Kaato tarkistettiin pitkällä passilla koko matkalta.  Ainut ongelma oli takapihalla ollut erittäin ahdas väli, joka sortui vähän väliä ja joka yöllisen sateen vuoksi oli kaivettava auki käsin (koska kone ei mahtunut sinne aluksi) pari kolme kertaa... ja sekös oli riemastuttavaa!

Kaivannon ollessa vielä auki teimme myös alapohjaan tuuletuksen.  Koska talossamme on tuulettuva alapohja ja se meni rinteeseen maan alle, piti sieltä tuoda putket talon takaa ylös ja ulos ja toisaalta ottoputket ilmalle talon eteen.  Korkeusero putkien välillä (yli kolme metriä) varmistaa ilman vaihtumisen.

Kaivannon pohjalle asensimme suodatinkankaan, jonka päälle laitoimme viisi senttiä soraa.  Tarkistettuamme jälleen kaadot laitoimme sorapatjan päälle salaojaputket ja aloimme täyttää kaivantoa soralla.  Salaojasoraa laitettiin noin metrin kerros, jonka jälkeen kangas käännettiin sorakakun päälle.

Täyttöä teimme takapihaa lukuunottamatta kaivinkoneen avustamana niin, että laitoimme aina ensin seinän viereen kankaan sisäpuolelle kauhallisen soraa, levitimme lapiolla ja nostimme kankaan soran päälle.  Tämän jälkeen kaivinkone täytti kankaan ulkopuolen hiekkamaalla.

Edettyämme tällä tavoin kankaan sulkemiseen saakka jatkoi kaivinkone täyttöä laittamalla aina ensin soraa seinän viereen ja sitten hiekkaa viereen, jolloin talon seinää vasten on nyt koko matkalla patolevy ja noin 30cm kerros salaojasoraa.  Talon lähialueet ovat hyvää hiekkamaata.

Talon ollessa komeasti maan sisällä piti alkaa pohtia muuta täyttöä.  Onneksi maaurakoitisjallamme oli kannaltamme positiivinen ongelma.  Hänellä oli toiselta työmaalta tullutta hyvää hiekkamaata valtava määrä ja siitä piti päästä eroon.  Lisäksi pari muuta työmaata suolsi koko ajan vähän heikompilaatuista maata (hiekkamaata, jossa elävää ainesta, kuten juuria).  Näin ollen otimme vastaan ilman korvausta hyvää hiekkamaata, jolla täytimme talon lähialueet ja vähän heikompaa maata, jolla nostimme koko etupihan profiilia.  Yhteensä maata ajettiin tontillemme toista sataa rekka-autollista!

Lopuksi talon ympärys vielä viimeisteltiin.  Etupihalla laitettiin anturan yläreunan tuntumaan finnfoam-levyt routaeristeeksi.  Takapihalla tämä ei ollut tarpeen, sillä anturan yläpinta on lähes neljän metrin syvyydessä - jonne routa ei taida ainakaan täällä etelässä yltää.  Takapihan hiekkarinne avattiin ja meille tehtiin ihan oikea takapiha!

Samalla etupihalle tehtiin kaivannot kaivolta tulevalle vesijohdolle ja umpisäiliölle, sekä viemärille.  Viemäri kaivettiin kahden mutkan kautta umpisäiliöllä niin, että linja myötäilee talolle vievää tietä.  Tällöin mutkien kohdilla pakolliset tarkistuskaivot saatiin nätisti tien viereen.  Itse umpisäiliö oli valtava - 15 kuutiota.  Se mitoitettiin sen mukaan, mikä on alueen suurin loka-auto.

Ostimme umpisäiliön mukana ankkurointijärjestelmän, joka oli käytännössä kuusi kiristettävää kantoliina ankkureilla.  Systeemi oli hyvä, sillä kiristettävien liinojen avulla säiliön sai helposti suoraksi.  Kuitenkin jälkikäteen kallis järjestelmä tuntui vähän liian hienolta, sillä suodatinkangas säiliön ympärillä ja sora sen päällä olisi ajanut saman asian.

Umpisäiliön käyttöohjeissa säiliön ympärys suositeltiin täytettäväksi soralla.  Kuitenkin viime hetkellä asiaa tutkittuamme saimme tietää, että savisessa maassa (jota pihamme on) ei kannata käyttää soraa.  Tämä johtuu siitä, että sora päästää veden lävitseen ja kun pohjalla ja ympärillä on savea, joka ei päästä, syntyy säiliön ympärille uima-allas.  Tämä vahvistaa noste-efektiä huomattavasti ja säiliö pyrkii voimakkaasti ylös.  Tämän vuoksi täytimme säiliön ympärystän hienolla hiekalla.

Myös kaivolta tuleva vesijohto upotettiin hyvään hiekkamaahan.  Tämän lisäksi se suojattiin vanhasta talosta jääneillä finnfoam-levyillä, vaikka huomattavan syvyyden vuoksi tätä ei olisi tarvinnut tehdä.  Kaivon kylkeen asensimme patolevyt ja finnfoamit, jotta routa ei siirtäisi kaivon renkaita ja jotta kaivoon ei pääsisi läheisten puiden juuria.  Kaivon ympärys täytettiin routimattomalla maa-aineksella ja päälimmäiseksi laitettiin savea estämään valumavesien pääsy kaivon lähettyville.

Lopputulokseen olemme erittäin tyytyväisiä.  Pihan profiili nousi huomattavasti ja talo istuu rinteessä todellä nätisti.  Hommaan meni melkein neljä viikkoa, ja rahaa paloi, mutta rinnetalossa tämä on ns. pakollinen kuluerä.  Rinne vaatii täytön ja se vie aikaa.  Onneksi saimme maa-aineksen ilmaiseksi, muuten siihen ei olisi ollut varaa.  

Meillä oli muitakin mahdollisuuksia maan saamiseen, mm. tutuilta työmailta.  Lisäksi netistä löytyy maapörssi-palvelu, josta toiselle ylimääräistä maata voi pyytä itselleen.  Maasta ei normaalisti kannatakaan maksaa ainakaan ennen kuin on tarkistanut onko sitä mahdollista saada jostain.  Aina joku kaivaa maata poiskin päin!

Tässä vielä kuvia:

Juuri ennen salaojituksen aloittamista rinne oli sortunut sateen takia ja koska tila on niin ahdas ettei sinne koneilla helposti päässyt, päädyimme kaivamaan ojan auki lapiolla. 

Kaivaminen on mukavaa

Lapiohommissa tulee hiki ja jano

Lopulta kaikki oli kuitenkin valmista salaojan tekoon

Salaaojaa varten kaivettu oja, laitettu suodatinkangas, lapioitu soraa pohjalle, asennettu tarkastuskaivo ja salaojaputki

Kuvaa talon takaa - salaojaputki jää soran alle

Ossi, Fufu ja Jarno kiinnittää lisää patoalevyä

Ossi asentaa alapohjan tuuletusputkea

Salaaojaa kaivetaan talon etuosaan

Ja kun kaikki putket on laitettu paikoilleen alkaa maan täyttö

Terassit täytettiin lopuksi soralla

Valmista takapihaa

Kuvaa sivusta - hienosti muotoiltiin rinne

Kuvaa edestä

Talolle tehtiin leveä tie

Jonkin verran on puutarhahommia tiedossa!

Blogin lukijoille täytyy pahoitella, että kirjoittamisessa on ollut nyt pahasti taukoa.  Rakennustyö on kyllä edennyt, mutta tiukka aikataulu on syönyt mehut blogipäivityksiltä.  Yritämme nyt kiriä tämän nopeasti umpeen. Lisäksi tietokone jossa säilytämme kuvia hajosi, joten nyt kestää hieman ennen kuin saamme tekstin kuvien kanssa. Tässä nyt kuitenkin asiaa kattolevyjen laittamisesta. 

Kattopinta tehtiin tavallisesta GN-kipsilevystä.  Pohdimme aluksi erikoiskovan levyn käyttöä, mutta tasoiteurakoitsijamme oli ehdottomasti sitä mieltä, että tämä on turhaa.  Erikoiskovaa levyä käytimme kuitenkin vaatehuoneen seinässä, jonka taakse piilotimme putkia.  Kosteissa tiloissa taas käytettiin sekä seinissä että katossa siihen tarkoitettua kostean tilan kipsilevyä.

Levyt kiinnitettiin kipsilevyruuveilla 400mm jaolla tehtyyn kakkoskakkosrimoitukseen.  Ensin levy nostettiin paikalleen levyhissillä.  Levyhississä levy nostetaan kehikon päälle ja hinataan pyörää pyörittämällä levy kohti kattoa.  Levy voidaan laitteen avulla ohjata millilleen paikalleen ja puristaa kakkoskakkosia vasten, jolloin ruuvien laittaminen on helppoa.  Myös vinojen kattojen laittaminen onnistuu.

Ruuvit laitettiin noin 15cm välein jokaiseen rimaan.  Sillä, laitettiinko levyt pitkittäin vai poikittain ei sinällään ollut merkitystä, mutta poikittain (eli ristiin rimojen kanssa) ne oli huomattavasti helpompi saada paikalleen.

Levyjen saumakohdat piti tukea hyvin, sillä jos levyt jätetään tukematta alkaa katto helposti repsottamaan, kun roiskekatto tai muu painolasti painaa levyä alaspäin.  Teimme saumojen tiivistyket niin, että laitoimme tavallisen laudan saumakohtiin ja kiinnitimme molemmat levyn päät ko. lautaan.  Näin saumoista tuli erittäin tiiviitä.  Laudat pystyi vielä kiinnittämään kattorimoihin, jolloin ne eivät myöskään tuoneet katolle lisää painolastia.

Jokainen saumakohta lisäksi viillotettiin uraksi.  Tämä tarkoittaa sitä, että molempien levyjen päähän tehdään viisto reuna.  Tämä tehtiin siksi, että kattoa tasatessa saumoihin laitetaan vahvistusnauha.  Jos viiltoa ei tehtäisi, jäisi vahvistusnauhasta kohouma kattoon.

Katto tehtiin aina kokonaisista (1200mmx2600mm) levyistä, jos vain mahdollista.  Määrämittaiset levyt sahattiin oikean kokoisiksi pistosahalla.  Sahatessa levyä piti tukea hyvin (toinen sahaa, toinen pitää kiinni), jotta levy ei halkea.  Ilmastointiputkille, jakorasioille ja lampuille tehtiin reikä levyyn ennen asentamista mittausten perusteella.  Reikä ajettiin pyörösahalla, mutta usein sitä piti vähän justeerata vielä puukolla, jotta rasia/putki saatiin osumaan siihen millilleen.

Spoteille ei tehty reikiä etukäteen.  Spotit ovat usein symmetrisissä riveissä, jolloin on tärkeää, että ne ovat millilleen yhtä kaukana seinästä tai muusta kiinnepisteestä.  Tämän vuoksi spottien sähköjohdot jätettiin paikalleen piiloon ja avaukset spoteille tehdään valmiiseen kattopintaan.

Levyjen reunoihin, varsinkin seinien viereen, jäi sinne tänne muutaman millin railoja.  Nämä eivät kuitenkaan haittaa, sillä kattotasoite hävittää ne alleen.  Jos jossain on suurempi railo, sen voi ennen kattotasoitteen ajoa peittää kipsillä.

Yksi haaste meillä oli tilat, joissa keskellä kattoa suora katto vaihtui vinoksi.  Rajapinta piti tehdä laittamalla rima levyjen yläpuolelle, johon sitten molemmat levyt kiristettiin ruuveilla.  Tämä oli siksikin hankalaa, että levyjen reunat ovat melko heikkoja ja murtuivat helposti ihan reunassa olevasta ruuvista.

Kipsilevykatto on helpohko ja nopea tehdä ja siitä saa helposti siistin.  Se ei kuitenkaan kanna juuri mitään.  Spotin voi laittaa vielä pelkkään levyyn, mutta kaikki sitä painavammat asiat, kuten kattolamput täytyy tukea kattorakentein ja tämä täytyy huomioida ennen katon asentamista.  Yksi erityinen muistamisen paikka meillä oli lisäksi keittiön liesituuletin.  25-kiloiselle metallikehikolle piti rakentaa paksusta puulevystä kiinnityskohta, joka jäi kipsilevyjen yläpinnalle piiloon.  Nyt sen voi sitten ruuvata suoraan paikalleen.

Homma vei kolmelta mieheltä pari viikkoa.  Kokopäiväistä työ ei kuitenkaan ollut - ilta ja viikonlopputöinä tätäkin tehtiin. 

Tässä vielä kuvia:

Levyhissillä nostettiin kipsilevy paikoilleen

Kipsilevy ruuvattiin kiinni

Perhe Ruuskanen-Talvitie-Villarreal levyttämässä kattoa

Ossi tekemässä liesituulettimen poistoputken eristystä ja vahvikelevyä, jotta liesituuletin saadaan tukevasti kattoon kiinni

Liesituulettimen poistoputki kiinnitetään kattoon

Sinne se siististi jää kipsilevyjen piiloon

Kipsilevyt paikoillaan

Valaistussuunnitelman teimme sähköpiirustusten yhteydessä viime vuonna. Pieniä muutoksia alkuperäisiin suunnitelmiin on tullut uusien ideoiden myötä, mutta perusajatus valaistuksesta on pysynyt – valoa täytyy saada tarvittaessa riittävästi ja haluamme erilaisia valaistusratkaisuja. Myös tunnelmalliseen valaistukseen täytyy olla mahdollisuus.

 

Tässä vielä kuvia:

Piuha vedetty katkaisijalle

Kaksi pistorasiaparia (kytketään rinnan paikallisesti), vieressä antenni ja netti

Katossa olevaan jakorasiaan piilotetaan kytkennät

Unohuneet sähköputket piti rälläköidä seinän sisään

Huone sähköistetty - Ei muuta kuin johdot nippusiteillä kiinni ja katto päälle

Porraskäytävän kattolampun veto oli haastavassa paikassa - kytkin kytkettiinkin siksi muualla

Spotin palosuojakupu suojattiin vielä kipsilevyn palalla

Viimeinen kuva ei ihan liity sähköihin - Makuuhuoneiden äänieristystä parannettiin lopuksi villalla

Yksi viime kuukausien suurimmista hommista on ollut sisäkaton rakentaminen.  Päätimme aikanaan, että laskemme sekä ylä- että alakerran sisäkattoa 20cm, jotta saamme vedettyä vesi- ja ilmastointiputket sekä sähköt sisäkatossa, jolloin vältymme putkien eristyksiltä ja erillisltä koteloinneilta lähes kokonaan. 

Aloitimme aina huoneen sisäkaton laskun proppaamalla seiniin tarkasti vaateriin ja oikeaan korkoon tukipuut (alakerrassa kakkosneloset ja yläkerrassa kakkoskakkoset). Tukikupuihin kiinnitettiin poikkipuut (kakkoskakkoset) 400mm jaolla.  Jokainen poikkipuu kiinnitettiin molemmista päistä kulmaraudoilla ja pitkällä apuruuvilla kiinni tukipuihin.

Läheskään joka paikassa poikkipuuta ei voinut laittaa seinästä seinään, vaan poikkupuu oli tehtävä kahdessa osassa. Tällöin poikkipuu tuettiin seinään sekä kattoon sitä varten propattuun tukipuuhun.  Syy, miksi näin piti tehdä oli yleensä se, että ilmastointikanava tuli eteen.  Osassa tapauksista riitti, että puihin tehtiin ilmastointikanavan kohdalle lovi, mutta joskus sekään ei siis riittänyt.  Näin tapahtui esimerkiksi silloin, kun vastassa oli äänenvaimennin tai paksu (160mm) kanava. 

Kun poikkipuut oli saatu paikalleen, piti ne tukea keskeltä kattoon.  Tämä johtui siitä, että pitkissä vedoissa kakkoskakkonen taipuu keskeltä helposti ja kun myöhemmin kattoon laitetaan kipsilevytys ja lamppuja, rupeaisi katto taipumaan alaspäin, jos sitä ei tukisi kattoon tasaisin (noin runsaan metrin) välein.

Poikkipuiden tukemiseen kokeilimme jos jonkinmoisia virityksiä.  Ensin ajattelimme tehdä sen kattoon kiinnitetyillä kierretangoilla. Tätä varten kattoon porattiin sopivan kokoisia reikiä johon kierrentangon pätkät kiinnitettiin muovipropun avulla. Myös poikkipuuhun porattiin reiät aina kierretankojen kohdalle, jonka jälkeen kierretangot ujutettiin poikkipuun rei’istä sisään. Tämän jälkeen poikkipuut kiinnitettiin tarkasti oikeaan korkoon kierretankoihin ruuvattavan mutterin avulla.  Tämä systeemi osoittautui kuitenkin työlääksi, sillä kierretangon katkaisut oli tehtävä tarkasti ja poikkipuihin piti porata reikä millilleen kierretangon kohdalle tai hommasta ei tullut mitään.  Luovuimmekin tästä taktiikasta heti ensimmäisen huoneen jälkeen.

Loppu alakerrasta tuettiin proppaamalla kattoon tuentapuu (kakkosnelonen) suoraan ontelolaattaan kiinni.  Propattuun tukipuuhun kiinnitettiin 10 cm pitkä kakkosnelonen kulmaraudoilla niin, että se roikkui suoraan alaspäin. Poikkipuu kiinnitettiin sitten tähän kakkosneloseen asettamalla se oikeaan korkoon ja ruuvamalla sen jälkeen kiinni.  Tämäkin systeemin oli ihan hyvä, mutta edelleen melko työläs ja siinä kului kalliita kulmarautoja turhan paljon.

Viimein yläkerrassa löysimme hyvän systeemin.  Kiinnitimme puut kattotuoleihin reikänauhalla.  Katkaisimme sopivan pituisen reikänauhan ja kiinnitimme sen kattotuoliin.  Sitten nostimme poikkipuun vaateriin ja ruuvasimme reikänauhan kiinni poikkipuuhun sopivaan kohtaan.  Tämä oli nopeaa ja helppoa ja halpaa.

Viimeinen systeemi on myös vahva, vaikka aluksi ei tuntuisi siltä - katon poikkipuissa voi roikkua helposti ja ne eivät anna lainkaan periksi.

Vinot katot tehtiin periaatteessa samalla tavalla. Kun tukipuut oli laitettu oikeaan kulmaan, pystyttiin tukipuut asettamaan paikalleen melko helposti.  Myös tukeminen reikänauhalla oli suhteellisen vaivatonta.

Haastavinta oli laittaa sellaiset tilat, joissa vino seinä alkaa takaseinästa ja loppuu etuseinään.  Tällöin etu- ja takaseinän tukipuussa oli otettava huomioon se, miten kipsilevy asettuu puihin nähden.  Toisin sanoen puu oli jätettävä sen verran liian ylös, että levy mahtuu siihen hyvin.  Oikea korko tarkistettiin asennusvaiheessa kipsilevyn asettumista matkivan apupuun avulla.  Lopulta tämäkin sujui melko vaivatta.

Yksi ekstravaiva tuli puiden käyryydestä.  Puiden kääntyminen propellille johti paikkapaikoin epätasaiseen loppupintaan.  Tästä johtuen jouduimme vielä siellä täällä suoristamaan kattoa kiiloilla.  Suoristusoperaatio ei kuitenkaan ollut ihan mahdottoman hankala tehdä.

Homma ei ollut siis lopulta hirvittävän vaikea, mutta erittäin työläs.  Teimme tätä yhteensä lähes kaksi kuukautta - tosin vaihtelevalla intensiteetillä ja työn ohella.  Joka tapauksessa hommaan paloi paljon aikaa - ja jonkin verran rahaakin, sillä mitallistetut puut, proput, ruuvit ja kulmaraudat eivät ole ihan ilmaisia ja niitä menee tässä touhussa paljon.

Tässä vielä kuvia, jotka toivottavasti tukee selitystä: 

Ossi ja Dansku proppaamassa tukipuita seinään kiinni. Tukipuun on syytä olla vaaterissa oikeassa korossa.

Ensimmäinen poikkipuiden tuentayritys - Ossi kiinnittää kattoon kierretankoja. Kuvassa takana näkyy myös seinille kiinnitetyt tukipuut. 

Poikkipuihin tehtiin reiät kierretangon kohdalle jonka jälkeen tanko ujutettiin reiästä sisään. Poikkipuu kiinnitettiin kierretankoon tarkasti oikeaan korkoon mutterin avulla. Työlästä hommaa! 

Tekniikka periaattessa toimisi... jos olisi vuosi aikaa...

Uusi tuentayritys - kattoon propatiin tukipuu (kakkosnelonen) johon kiinnitettiin 10 cm pitkä kakkosnelonen kulmaraudoilla niin, että se roikkui suoraan alaspäin. Poikkipuut kiinnitettiin sitten tällaisiin kakkosnelosiin asettamalla ne oikeaan korkoon ja ruuvamalla sen jälkeen kiinni. 

Katon alaslaskua takkahuoneessa. Poikkipuita tuettu kattoon ja seiniin.

Ilmastointiputkien kohdalle piti välillä tehdä erikoisjärjestelyjä...

Katon laskua yläkerrassa. Poikkipuita tuettu kattotuoleihin. 

Lopulta löydettiin hyvä tuentakeino - poikkipuut tuettiin kattotuoleihin reikänauhalla. 

Lähikuva reikänauhatekniikasta! 

Makuuhuoneen laskettua vinoa kattoa. 

Haastava käytävä - poikkipuut alkavat takaseinästä ja loppuvat etuseinään. 

Poikkipuut tuettiin tukipuihin kulmaraudoilla ja ruuveilla. 

Poikkipuu oli jätettävä sen verran liian ylös, että tuleva kipsilevy mahtuu aikanaan paikoilleen.  Oikea korko tarkistettiin asennusvaiheessa kipsilevyn asettumista matkivan apupuun avulla. 

Olemme vetäneet nyt taloon vesijohdot ja asentaneet viemärit.

Kuten aikaisemmin on ollut puhetta, päädyimme tekemään koko taloon molempiin kerroksiin alaslasketun katon, jotta vedot voitaiin viedä katossa.  Vesiputket vedettiinkin teknisestä tilasta kattoon - alakerran putket alakerran kattoon ja yläkerran taas yläkerran kattoon.  Vesiputki kiinnitettiin kattoon tarkoitukseen tehdyllä kiinnikkeellä.  Puukattoon (yläkerta) kiinnike ruuvattiin ja kivikattoon (alakerta, ontelolaatta) se propattiin.  

Tämän jälkeen putki kuljetettiin kattoa pitkin kiinnittämällä se tasaisin välimatkoin.  Kun saavuttiin oikean seinän kohdalle, putki käännettiin loivasti alas seinän sisään ja ohjattiin loppumatka seinän sisällä.

LAMMI kehuu onttoja väliseiniään siitä, että niihin on helppo asentaa vesiputket - no ei todellakaan ole.  Seinä on kyllä ontto, mutta harvoin tiilit menevät niin symmetrisesti, että syntyisi yhtenäinen ”ontelo”, johon putki olisi helppo ujuttaa.  Lisäksi ohutsaumalaasti, jolla kivet kiinnitetään toisiinsa, synnyttää saumoihin kertymiä (röpelöä), johon haitariputki jumittaa koko ajan. Eivätkä harkot ole muutenkaan aivan sileitä (röpelöä).  Ainut tapa saada putki paikalleen on vetää se väkivalloin vetonarun avulla ja rikkomalla nahka ainakin rystysistä - tyypillisemmin myös käsivarsista.

Vesiputket otimme ulos piirretyissä kohdissa.  Lavuaarien alla ulostulo tulee puolen metrin korkeuteen ja suihkut 90cm korkeuteen.  Kylmä ja lämmin vesi on aina 15cm toisistaan.  Vessoihin vedettävä kylmä vesi otettiin ulos 10cm korkeudelta.  Ulosottaminen tehtiin tekemällä rälläkällä seinään sopivan kokoinen reikä.  Tämäkin oli hankalaa, sillä reiän paikat määräytyivät kivien mukaan. Keskelle kiveä ei tällaista reikää voi tehdä, sillä siinä on kiven puolikkaat kiinnittävä tuki ja tämä ei aina osunut toivottuun kohtaan.

Ulostulojen kohdalla seinään laitetaan hanakulmarasia.  Ne KVV-vastaava kytkee alkavalla viikolla.  Tämän jälkeen tuemme kiinnityksen, asetamme hanakulmarasiat paikalleen (syvyys seinän pintaan verrattuna, korko ja paikka) ja laitamme seinän umpeen.

Toinen hankaluus LAMMIn sisäseinissä on hanakulmarasian tukeminen.  Puutaloissa hanakulmarasian tukeminen tehdään kiinnittämällä vesiputki kiinnikkeellä seinämateriaaliin seinän sisäpuolella (ennen seinäpinnan asentamista) aivan hanakulmarasian vierestä.  Tämä ei onnistu kiviseinässä.  Koska seinä on otto, on putki sen sisällä irtonainen ja tämän vuoksi tukeminen olisi syytä kuitenkin tehdä.  

Päädyimme ratkaisuun, jossa avaamme hanakulmarasian yläpuolelle seinään ”neliön”, proppaamme putken sen kautta seinään sisäpuolelle ja laitamme neliön (”luukun”) kiinni.  Toivottavasti tämä onnistuu, sillä proppaaminen kevyisiin väliseinäkiviin on myös haastavaa. 

Viimeinen hankaluus vesiputkissa oli se, että koska emme aikanaan laittaneet niitä seinän sisään jouduimme tekemään niille railot kantaviin seiniin.  Tämä työ vaati melko monta yskänpuuskaa, kyyneltä, rälläkänterää ja yhden rälläkän.  Suurin syy tähän oli se, että vesiputkistomme on yläkiertoinen (menee katossa).  Tämän vuoksi putket oli erittäin vaikea jättää paikalleen aikanaan.  Lattiakiertoinen vesiputkisto on helpompi tehdä LAMMIn esittämällä tavalla (eli putket jätetään seinään valuvaiheessa).

Viemäri oli sitten ihan oma lukunsa.  Linjat tuli laittaa joka paikassa 2% kaadolla.  Tämä johtuu siitä, että uloste ei kulje putkessa ilman vettä ja liian jyrkässä kaadossa vesi ”karkaa” ja kakka jää paikalleen.  Vedimmekin pitkät vedot tarkasti 2% kaadolla tarkastamalla ne vatupassilla, jossa oli 2%:n viiva.

Talon sisällä putkien veto onnistui vielä suhteellisen kivuttomasti mutta talon alla homma hankaloitui.  Viemäriputkisto tuli koota siellä yhteen päälinjaan ja putket kiinnittää alhaalta päin ontelolaattaan - joka siis on kahdenkymmenen sentin styrokskerroksen takana piilossa.

Kiinnitys tehtiin poraamalla pitkällä poranterällä kiinnikkeille reiät ja upottamalla kiinnike sinne niin, että se on valmiiksi kiinni kierretangossa.  Tämän jälkeen kaato tehtiin katkaisemalla kierretanko sopivalta kohdalta (joka katsottiin vatupassilla) ja kiinnittämällä haponkestävä putkenpidike tähän kierretankoon.  Kiinnikkeitä laitettiin puolen metrin välein ja haarakohdissa jokaiseen haaraan.  Myös kierretanko tulee talon alla olla haponkestävä.

Lopulta viemäri kiinnitettiin putkenpätkään, joka jätettiin anturan alle aikanaan perustuksia tehtäessä.  Tämä putki jatketaan sitten umpisäiliölle.  Tämän jälkeen tuuletusputket (viemärilinja johdetaan molemmista yläkerran vessoista katolle, josta otetaan vessanvedossa tarvittava ilma) viedään katosta läpi ja eikun pöntöt paikalleen ja paskalle!

Tässä vielä kuvia:

Kantavien seinien kohdalla vesiputkille jouduttiin rälläköimään/piikkailemaan railot. 

Piikkausta.  

Vesiputket railossa. 

Kuva vesiputkien kiinnityksestä. 

Vesiputkisto kulkee katossa. 

Katosta putket laskettiin kevyiden väliseinien sisällä oikeaan kohtaan. Mene nyt putki sinne!

Vesiputkea ujutetaan paikalleen. Kuvassa näkyy myös reiät jotka on tehty hanakulmarasioiden kiinnittämistä varten. 

Viemäriputki ja 2% kaato. 

Lisää viemäröintiä.

Tapahtui alapohjassa: viemäriputkien kiinnikkeitä varten porattu kierretankoja ontelolaattaan. 

Sitten eiku kun putkea kiinni. 

Kivaa oli - työasennot ja kaikki. 

Mutta kyllä ne putket sinne saatiin. 

Valmista tuli!

Taas on jotain pientä saatu tuhrattua - eli ilmastointiputkien asennus on suoritettu onnellisesti loppuun.

Putkien asennus aloitettiin teknisestä tilasta. Ilmastointiputkien laittaminen ei vaatinut ihmeempää osaamista, sillä piirustuksien seuraaminen ja sopivien T-palojen, kaventimien ja kulmien etsiminen oli melko helppoa. Ainut, mikä oli jonkin verran haastavaa, oli tarvikkeiden menekkilaskelmat. Laskelmissa tuli metrimäärien lisäksi pohtia liitostyyppejä ja mutkien määrää aika tarkasti. Muuten onnistuimme tässä melko hyvin, mutta liitospaloja otimme turhan paljon.  Kahden suoran putken liittämiseen tarkoitettuja paloja kun ei mene juuri ollenkaan, koska lähes poikkseuksetta suoran putken päähän tuli joko liitos- tai haarakappale, joissa kiinnitystiiviste on valmiina.

Tarvikelaskelmat olivat tässä erityisen tärkeitä, sillä ilmastointikanavat (eli putket) ja kaikki eri palat niihin maksavat uskomattomia summia.  Alumiininen putki on arvokasta tavaraa. Kilpailutettuamme eri tarjoajia (lähinnä rautakauppoja) ostimme tarvikkeet lopulta samasta paikasta kuin suurimman osan muistakin LVI- ja salaojatarvikkeista, eli Meltex Oy:n myymälästä Nupurista.

Perussääntö asentamisessa oli, että putket kiinnitettiin kattoon kaikkien saumojen läheisyydestä. Painoa putkissa ei ole juuri ollenkaan, joten pitkänkin vedon (täysipitkä tanko on 3m) voi vetää surutta vain päihin asennetuilla pidikkeillä. Pidike kiinnitettiin jalkaruuvilla kattoon. Jalkaruuvi on ruuvi, jonka loppuosa on kierretankoa. Kierretanko jää näkyviin ja siihen voi ruuvata sitten mutterin tai vaikkapa LVI-putken tai viemäriputken kiinnikkeen.

Alakerrassa jalkaruuvi tuli kiinnittää ontelolaattaan, joten sitä varten piti porata reikä kattoon ja asentaa muovitulppa. Tämä oli tutun rankkaa hommaa, sillä porausasento ei ollut se optimaalisin.

Jalkaruuviin laitettiin putkenpidike, joka on putken ympärille kiristettävä rautavyö. Kiristys tapahtuu ruuveilla, jotka ovat valmis osa kiinnikettä. Eli kiinnike kattoon jalkaruuvilla, putki kiinnikkeen sisään ja kiinnike kireälle. Sitten putket kiinni toisiinsa valmiiseen tiivistereunaan "sujauttamalla".  Sujautus helpottui, jos käytti rasvaa, mutta näissä putkissa (toisin kuin viemäriputkissa) tämä ei ollut pakollista.  Kaiken kaikkiaan melko simppeli homma.

Putket vedettiin pätkä kerrallaan mittaamalla aina sopiva pätkä edellisen perään. Mittatarkkuus ei tarvinnut olla kummoinenkaan, 5cm virheet hävisivät asennuksessa helposti. Putkien katkomisen teimme rautasahalla. Ammattimiehet käyttävät jyrsintä, mutta halvin sellainen maksoi melkein 500 euroa ja oli vielä paineilmakäyttöinen. 

Rautasahan käyttämisessä on sellainen ongelma, että siitä tulee rautajauhopölyä putkeen.  Se ei kuitenkaan mene kovin syvälle, jos sahaus tehdään pitäen putkea tarkasti vaakasuorassa.  Tämän jälkeen jauhon voi pyyhkiä pois putkesta mikrokuituliinalla. Rautajauhopöly on ehdottomasti siivottava, sillä muuten se rikkoo ilmastointilaitteen. Toinen vaihtoehto on tietenkin puhdistuttaa koko putkisto, kun se on valmis, mutta se maksaa tuhannen euroa, joten hölmön hommaa sekin on.

Rälläkkää ei voi käyttää - se ampuu ensinnäkin koko putken täyteen hienojakoista pölyä, jota on erittäin vaikea poistaa putkesta. Lisäksi se vääntää putken helposti muodottomaksi (koemielessä ajoimme yhden putken sillä, vaikka tiesimme, ettei sitä saa tehdä).

Ulostulon (putken loppu) tehtiin tyypistä riippuen hieman eri tavalla. Jos putki oli poistoilmaa varten, tultiin katosta alas huoneeseen tavallisella käyrällä 90 asteen kulmalla. Tuloilmaa ei kuitenkaan kannata tehdä näin, sillä tällainen käyrä kulma alkaa kuulemma pitää ääntä ("soida"). Siksi tulopuolelle laitettiin T-kappale, jonka tyhjäksi jäävä aukko tukittiin tarkoitukseen tehdyllä alumiinikorkilla.

Tekniseen tilaan, heti ilmastointikoneen kylkeen, oli piirretty äänenvaimentimet. Näillä vaimentimilla vähennetään huminaa putkessa. Vaimennin on neliön muotoinen laatikko, jossa on kangas sisällä. Tämä kangas vaimentaa äänen tehokkaasti.

Asensimme lisäksi ylimääräisen vaimentimen kaikkien niiden huoneiden ulostulojen eteen, jotka toivoimme olevan hiljaisia. Tällaisia olivat makuuhuoneet ja molempien kerrosten olohuoneet. Kaikissa tapaukissa kyse oli tuloilmasta, sillä yleensä tällaisiin huoneisiin myös halutaan raikasta ilmaa, joten niihin on suunniteltu tuloilmaputket. Lähtöputket ovat usein vaate- ja muissa vastaavissa huoneissa, joissa pieni äänikään ei häiritse. Toisin sanoen makuu- ja olohuoneissa on nyt vaimentime ja t-kappaleet lähdöissä, joten oletamme, että saamme ilmastoinnista ainakin näissä huoneissa täysin äänettömän.

Suurin haaste oli alakerrassa, kun teknisestä tilasta lähtevät tulo- ja lähtöputkistot oli saatava kantavan seinälijan etupuolelle. Koska kantava seinälinja oli yhtenäinen koko matkalta (porrasaukkoa lukuun ottamatta), oli seinästä pakko mennä läpi. Jälkikäteen on helppo jossitella, että reikä olisi kannattanut tehdä jättämällä yksi kivi laittamatta aikanaan. Seinästä mentiin kuintenkin raivolla (rälläkällä ja poravasaralla, pora- ja talttaterällä) läpi noin parissa tunnissa kahden miehen voimalla vuorovedoin. Hiki tuli. Ja lika.

Lopuksi muurasimme ylimmät kerrokset väliseiniin ja sahasimme tiettyihin ylimmän varvin kiviin ennen asentamista sopivat aukot, jotta putket mahtuvat menemään väliseinien "läpi". Tämä oli fiksu idea, sillä putkien asentamisesta ei olisi tullut mitään, jos ylimmät kivet olisivat olleet paikallaan. Toisaalta koko putkiston tekeminen ennen seiniä olisi vaikeuttanut mittaamisia, sillä nyt mitat oli helppo ottaa väliseinien avulla (esim. ilmastointiputkien ulostulojen paikat).

Koko hommaan paloi tehokasta työaikaa noin kaksi miestyöviikkoa. Työ oli lisäksi melko helppoa ja kevyttä, joten vaikka ei tekisi koko taloa itse, tässä on yksi sellainen homma, jota on helppo suositella itse tehtäväksi.

Tässä vielä kuvia:

Ege-isä ja Julia tekemässä määrämittaisia ilmastointiputkenpalasia

Kiinnike kiinnitetty jalkaruuvilla kattoon kiinni

LVI - urakoitsijat Talvitie&Tenhunen hommissa

Kun putki on asennettu paikoilleen se kiristetään kiinnikkeessä olevien ruuvien avulla 

Akrobatiaa! Osa putkista piti asentaa hieman haastaviin paikkoihin.

Mutta kyllä ne putket saadaan paikkaan kuin paikkaan. 

Ilmastointiputkien läpiviennit alakerrasta yläkertaan.

Makuuhuoneen äänenvaimennin ja t-ulostulo.

Ossi menossa seinästä läpi.

Dansku auttamassa

Saatiinpas putket seinän läpi!

Siinä niitä putkia. Siniset suojat estävät pölyn pääsemisen putkistoon.